sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Turun Tuomiokirkko: Lasten Kauneimmat Joululaulut /Turku Cathedral today

Tänään sunnuntaina kansallispyhäkkömme, Turun Tuomiokirkko oli ääriään myöden täynnä. Lasten Kauneimmat Joululaulut houkuttelee joulumusiikinnälkäisiä perheitä läheltä ja kaukaa, on hienoa että  pienetkin lapset tuodaan rohkeasti tällaisiin tilaisuuksiin. Luonteeltaan tämä joululaulutilaisuus on ainutlaatuinen, nuoren yleisön annetaan nauttia laulamisesta, oppia uusia lauluja ja ihmetellä ympäristöään.



Perinteen mukaisesti Betlehemin Rauhantulen kirkkosaliin saattaminen on osa ohjelmaa. Liekinsaattajaryhmässämme oli tällä kertaa 13 eri ikäistä partiolaista useasta lippukunnasta; edustettuina olivat mm. Henrikin Tapulitytöt, Kaarinan Ristiritarit, Sinikotkat, Nuotiotytöt ja RantaKaarinat. Mukaan saimme tällä kertaa myös reippaita sisupartiolaisia.




Tilaisuuden juonsivat seurakuntapastori Katri Helin ja Tuomiokirkon maskotti Rauskis Rotta. Helin kertoi yleisölle Betlehemin Rauhantulen taustasta ja sen tuomasta viestistä. Rauhantuli sai taustamusiikikseen koko kirkkosalin laulamana liekin symboliikkaan mainiosti sopivan, joululaulujen ikisuosikin "En etsi valtaa loistoa" ja lyhdyt käsissämme me partiolaiset kuljimme keskikäytävää kirkon etuosaan.

Neljä meistä jatkoi askeliaan aina alttarille saakka, jossa sytytimme kastekynttilään Betlehemin Rauhantulen siitä myrskylyhdystä, jonka ruotsalaiset partiolaiset lähettivät meille Sea Windin henkilökunnan huomassa ja jonka 10.12. vastaanotimme Turun satamassa. Tämä lyhty paloi salin etuosassa koko tilaisuuden ajan.


Betlehemin Rauhantulen omaan lyhtyynsä haki useampikin perhe tilaisuuden jälkeen ja moni kävi kiinnostuneena kyselemässä asiasta lisää. Useat tilaisuuteen osallistuneet mainitsivat muistavansa, että liekki on saatettu tilaisuuteen aiemminkin ja että jouluajan traditiona toivovat tämän säilyvän.



Shortly in English: Today Peacelight from Betlehem was taken to Turku Cathedral. This family event is a christmas tradition, families with kids come to sing and teach their young ones christmas traditions. Our tradition is to bring the Peacelight. There were 13 of us Scouts and Guides today, it was a beautiful event and the church was full. This means that our message reached many, many people. After the event many families lit their own lanterns and took the Peacelight from Betlehem home.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti